Kaunokirjallisuus ja muu fiktio rikastuttavat yhteiskuntatieteellistä mielikuvitusta, kirjoittavat Juha Suoranta ja Olli Pyyhtinen (2021) artikkelissaan Kaunokirjallisuuden käyttö yhteiskuntatutkimuksessa. Romaanien lukeminen antaa tutkijalle uusia mahdollisuuksia monikerroksisen sosiaalisen todellisuuden hahmottamiseen ja sen tulkintaan.
Romaanit voivat tarjota kirjailija Robert Musilin kuvaamalla tavalla mahdollisuudentajua (Suoranta & Pyyhtinen 2021).1 Ihminen, jolla on mahdollisuudentajua, ei vain totea jotain tapahtuneen, vaan hän osaa löytää mahdollisuuksia erilaisiin tulkintoihin. Kyllä, noin voisi tapahtua, mutta toisaalta myös näin voisi tapahtua ottamalla tämän näkökulman aiheeseen.
Olen tällä viikolla kirjoittanut sosiaalisista rooleista ja niiden vaikutuksesta sosiaaliseen vuorovaikutukseen, josta lisää todennäköisesti ensi viikon kirjeessä. Luin aihetta varten Sayaka Muratan romaanin (2017) Lähikaupan nainen, jossa on monia oivaltavia huomioita sosiaalisen elämän rooleista ja normeista poikkeamisen seurauksista. Kirjoitan tässä kirjeessä normeista poikkeamisesta, koska se toimii hyvänä esimerkkinä sille, miten fiktio voi elävöittää yhteiskuntatutkijan mahdollisuudentajua.
Muratan romaani kertoo yhteiskunnan normien kanssa kamppailevasta Keiko Furukurasta, joka on löytänyt paikkansa lähikaupan osa-aikamyyjänä, mutta mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä vähemmän muut ihmiset (yhteiskunta) tuntuvat hyväksyvän hänen osa-aikatyötään. Sen sijaan häneltä odotetaan kokoaikatyön löytämistä ja naimisiin menemistä, sillä osa-aikatyö ei enää tunnu riittävän täyttämään yhteiskunnan “tavallisen ihmisen” roolia:
Jos pukee ylleen tavallisen ihmisen kuoren ja toimii manuaalin mukaan, ei joudu karkotetuksi kylästä eikä kohdelluksi taakkana.
Kirja esittelee Keikon strategioita normeista poikkeamisen suhteen. Hän esimerkiksi pyytää siskoltaan apua oman tilanteensa selittämiseksi. Sisko kehottaa häntä kertomaan omille tuttavilleen olevansa fyysisesti liian heikko kokoaikatyöhön, kun taas työpaikalla tulisi kertoa, miten hänen sairaat vanhempansa tarvitsevat hänen huolenpitoaan. Tällaiset syyt normaalista poikkeamiselle ovat hänen vastaus muiden paheksuntaan: ne päästävät hänet piinasta, jota muut urkkimalla ja nuuskimalla hänelle aiheuttavat.
Myöhemmin hän tapaa samanikäisen miehen, Shirahan, jolla on myös vaikeuksia täyttää yhteiskunnan odotuksia. Keiko ja Shiraha solmivat poikkeavuutta välttääkseen järkiperustaisen avoliiton: Shiraha saa hyväksyttävän syyn piileskellä maailmalta (on koti-isä) ja Keiko saa rauhan muiden osoittamalta paheksunnalta hänen sinkkuuttaan kohtaan. Strategian onnistumiseksi Keikon pitäisi löytää vakituista työtä, mutta hän kokee niin vahvan kutsumuksen toimia lähikaupan osa-aikaisena myyjänä, joten strategia toisen työn löytämisestä kaatuu. Keikon ja Shirahan suhde päättyy, ja Keiko jatkaa (onnekseen) työtä lähikaupassa.
Muratan kirja sisältää monia oivaltavia huomioita siitä, minkälaisia strategiota ihmiset ottavat, jotta he voisivat saavuttaa muiden hyväksynnän. Miten toimia silloin, kun kokee vahvasti poikkeavansa siitä “tavallisen ihmisen” roolista? Keikon ja Shirahan tapauksessa on kyse kokoaikatyön ja avioliiton puutteesta vielä kolmekymppisinä. Muut haluavat auttaa heitä "parantumaan":
Normaaliuteen pyrkivä maailma on todella hallitseva, joten hylkiöt poistetaan kaikessa hiljaisuudessa. Kelvottomista yksilöistä hankkiudutaan eroon. Tuntuu kuin olisin viimein ymmärtänyt, miksi perheeni halusi niin kovasti parantaa minut.
Sosiologi C. Wright Mills on todennut, että kun on oikein kiinni omassa projektissaan, niin sitä alkaa nähdä siihen liittyviä asioita kaikkialla. Kun luen muiden ajatuksia Muratan kirjasta, niin hämmästyn, miten osa lukijoista tulkitsee kirjan kertovan esimerkiksi autismiin liittyvistä piirteistä. Toiset lukijat taas näkevät Keikon keskimääräistä analyyttisempana, sillä hän osaa huomata ja kyseenalaistaa yhteiskunnan normeja. Huomaan myös itse tulkitsevani romaania nimenomaan minulle tuttujen viitekehysten kautta.
Ja tämä erilaisten tulkintojen mahdollisuus on se, mikä tuossa Suorannan ja Pyyhtisen esiin nostamassa mahdollisuudentajussa on kiehtovaa. Romaanit voivat auttaa lukijaa tulkitsemaan omia aiheitaan tavoilla, joita kirjailija ei välttämättä ole edes itse ajatellut. Lukija tulee ikään kuin omalla teoreettisella viitekehyksellään, omilla silmälaseillaan, romaanin pariin ja saa siitä juuri hänen todellisuutta värittävien silmälasien esiin nostamia oivalluksia. Autismin kirjoon perehtynyt näkee kirjassa oivaltavan kuvauksen autismista, toinen japanilaisen yhteiskunnan tiukkoja normeja vastaan kamppailevasta Keikosta.
Oivalluksia! Siksi: lisää tällaisia romaaneja, kiitos!
Onko sinulla vinkkejä yhteiskunnallista mielikuvitusta ruokkivista romaaneista tai muusta fiktiosta? Etsin erityisesti sellaisia romaaneja, joissa kuvataan normeista poikkeamista ja sen sosiaalisia seurauksia.
Kirjallisuus
Suoranta, J., & Pyyhtinen, O. (2021). Kaunokirjallisuuden käyttö yhteiskuntatutkimuksessa. Teoksessa S. Ryynänen & A. Rannikko (Toim.), Tutkiva mielikuvitus: Luovat, osallistuvat ja toiminnalliset tutkimusmenetelmät yhteiskuntatieteissä (ss. 33–56). Gaudeamus.
Murata, S. (2020). Lähikaupan nainen (R. Porrasmaa, Käänt.). Gummerus.
Kuva: OpenAI DALL-E 2, https://openai.com/dall-e-2/
Ks. myös Hanna Meretojan “Kirjallisuus ja mahdollisen taju”,
Professoriluento 11.1.2017, https://journal.fi/avain/article/download/66181/26771/78807
Kiitokseni jälleen tästä kiinnostavasta näkökulman avauksesta. Itse luin juuri eilen loppuun Annie Darlingin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa, joka on ehtaa brittiläistä chicklittiä. Kirjan rakentuu juuri tuolle samalle ajatukselle siitä, miten yksilöt lähtevät ratkomaan omaa normi-yhteiskuntaan sopeutumattomuuttaan omilla strategioillaan. Sattuman kautta he löytävät toisensa, ryhtyvät toistensa valekumppaneiksi ja lopussa rakastuvat :) Kirjassa on tällainen austenilainen kevyempi näkökulma, mutta tausta-ajatus on sama.
Hyvät kirjat ovat niitä, joita kukin meistä tulkitsee omien silmälasiensa kautta. Parhaat ovat niitä, joihin palaa myöhemmin ja ymmärtää ja oivaltaa niistä asioita, joita ei millään tavalla hahmottanut ensimmäisellä tai toisellakaan lukukerralla.
Ystävällisesti,
Elina Rajaniemi