Sosiaaliset naamiot
Jotta yhteiskunta pysyy pystyssä, se tarvitsee naamionsa. Mutta yhteiskunta ei ole ainoa, joka hyötyy näiden naamioiden olemassaolosta.
Sinä päivänä Keiko Furukura koki syntyneensä uudelleen. Hän oli pukenut päälleen lähikaupan univormun, päässyt harjoittelemaan työrooliin kuuluvia eleitä ja saanut kokea olevansa yksi yhteiskuntansa rattaista.
Sayaka Muratan (2020) Lähikaupan nainen kertoo Keikosta, joka löytää itsensä lähikaupan myyjänä. Tässä roolissa Keikon on helppoa olla. Lähikaupassa hän oppii sosiaaliset toimintaohjeet arjessa selviytymiseen: näillä eleillä ja sanoilla sinun tulee kohdata asiakas. Työkavereiltaan Keiko oppii taas sen, miten olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.
Kun Keiko päättää irtisanoutua, hän ei tiedä enää miten olla. Työttömänä yhteys maailmaan katkeaa: nyt ei ole enää selvää, mihin aikaan herätä tai minkä standardin mukaan käyttäytyä. Lähikauppa oli antanut hänelle kiintopisteen, jonka kautta rakentaa arkea. Nyt häneltä puuttuu päämäärät eikä hän toimettomana oikeastaan edes tiedä, miksi ravita itseään.
Keikon tarina on kertomus sosiaalisten roolien, jokapäiväisten päälle puettavien naamioiden, tarjoamasta sosiaalisesta suojasta. Lähikauppa mahdollistaa Keikolle soveltuvan roolin myyjänä ja tämän naamion Keiko oppii sisäistämään itselleen. Sen kautta Keiko tulee Keikoksi: ilman tätä roolia hän ei tiedä, mitä hän tekisi tai miten hänen tulisi käyttäytyä.
Jokaisessa meissä on Keikoa. Maailma pyörii työroolien kautta enemmän kuin koskaan. Vaikka työpaikkojen luomiin naamioihin ei ole aina yhtä helppoa sujahtaa kuin Keikon oli, niin niiden merkityksen voi jokainen meistä huomata. Työroolien lisäksi meillä on monia muita naamioita.
Jotta yhteiskunta pysyy pystyssä, se tarvitsee naamionsa. Mutta yhteiskunta ei ole ainoa, joka hyötyy näiden naamioiden olemassaolosta.
Sosiologi Richard Sennett kirjoittaa kohteliaisuuden naamioista, jotka ovat hänelle järkevän rinnakkaiselon edellytys – ilman niitä on vaikeaa tehdä yhteistyötä. Kun kohteliaisuuden naamiot menevät rikki, tilanteet voivat muuttua arvaamattomiksi, kuluttavaksi ja välillä jopa ahdistaviksi. Kaupan naamioiden avulla Keikon on helppoa olla muiden kanssa tekemisissä.
Puemme erilaisia naamioita huomaamatta sitä. Esimerkiksi se, minkälaisen naamion bussiin laittaa tulee usein automaattisesti: nouse bussin kyytiin, tervehdi, maksa, kiitä, mene penkille, ole hiljaa ja lähtiessä taas heilauta kuskille kättä. Samoin kaupassa on tietty roolijako, jonka sisällä on tietyt tavat olla ja toimia. Asiakkaan on luontevaa kysyä myyjältä apua tuotteen löytämisessä, koska molemmat osapuolet tietävät tämän roolijaon ja siksi asiakkaan on ilman kasvojen menettämisen vaaraa helppo kysyä apua.
Korostamme nykyisin yhä enemmän yksilöllisyyttä ja pinnalla suorastaan kuplii halveksuntaa roolien tavoin käyttäytyviä kohtaan. Naamioiden pukemisen sijaan pitäisi olla mahdollisimman aito ja haavoittuvainen muiden edessä. Sennett kritisoi tätä ajatusta: tämä naamioiden halveksuminen ja autenttisuuden vaatimus ovat tehneet meistä kulttuurisesti primitiivisempiä kuin yksinkertaisin metsästäjien ja keräilijöiden heimo. Mietihän sitä!
Rooleja vastaan kapinoivassa kulttuurissa sitä helposti lukee myös Keikon tarinan murheellisena esimerkkinä siitä, miten yhteiskunta syö alleen pienen ihmisen. Keikolla ei ole omaa tahtoa, vaan hän on ikään kuin orjuuttanut itsensä osaksi yhteiskuntaa. Naamiosta on tullut Keiko.
Tässä lukutavassa on puolensa. Ihmisyyteen kuuluu onneksi myös muutakin kuin sopeutumista tarjottuihin naamioihin. Onneksi on omaa tahtoa ja myös halua vastustaa näitä naamioita.
Naamiot eivät silti ole yksinomaan negatiivinen asia. Ne auttavat suuntautumaan ulospäin jatkuvasta itsetarkkailusta; ne antavat syyn olla jatkuvasti miettimästä sitä, miten tulisi käyttäytyä; ne tarjoavat käyttäytymissääntöjä, joita noudattamalla vuorovaikutuksesta tulee ennalta-arvattavaa ja siksi vähemmän kuluttavaa; ne madaltavat riskiä osallistumiseen, koska sitä voi luottaa olevansa ainakin jossain määrin piilossa naamionsa takana.
Naamiot tarjoavat tavan olla muiden kanssa.
Sosiologi Erving Goffman on väittänyt suunnilleen niin, että vaikka ajattelemme omistavamme nämä naamiot, niin ne eivät ole kuitenkaan meidän, vaan ne ovat vain lainassa yhteiskunnalta.1 Yhteiskunta voi aina ottaa takaisin naamionsa, jos emme tee tarpeeksi kunniaa niille käyttäytymällä niiden mukaan. Pääministeriltä voidaan viedä hänen naamionsa, jos kansa ei hyväksy sitä, miten hän ravistelee pääministeri-instituution totuttua naamiota.
On siis tehtävä kunniaa naamioille ja näyteltävä niin, ettei naamiota viedä meiltä pois. Toki, yksi osaa näytellä yhtä roolia paremmin kuin toinen. Yhdet osaavat näytellä rooliansa jopa niin, että puhumme aitoudesta. Nämä naamiot istuvat heidän päälleen aidon tuntuisesti eli jopa niin, ettemme edes otaksu heidän pitävän mitään sosiaalista naamiota päällä. Toiset taas näyttävät naamioillansa feikeiltä, epäaidoilta. He yrittävät käyttää sellaista naamioita, johon heidän resurssinsa eivät selvästi riitä.
Kuten näytteleminen, myös naamioiden ylläpitäminen on yhteispeliä. Tästä yhteispelistä poikkeaminen vaatii riskinottoa. Tämän jokainen meistä voi huomata esimerkiksi bussissa, jos yrittää aloittaa ventovieraan kanssa juttelua: etkö sinä tajua, miten bussissa kuuluu käyttäytyä?
Goffman kuvaa tätä yhteispeliä kasvotyöskentelynä ja näkee sille kaksi tehtävää: ensinnäkin täytyy ylläpitää omaa naamiota mahdollisimman vakuuttavasti, mutta toisaalta myös osallistua muiden naamioiden ylläpitämiseen. Naamioiden ylläpitämiseksi ei riitä ainoastaan se, että olemme kiinnostuneita omien naamioidemme ylläpitämisestä, vaan meidän on syytä kiinnittää huomiota myös muiden naamioista huolehtimiseen. Naamiomme vakuuttavuus on kuitenkin riippuvainen kontekstista eli siitä, miten meidän naamiomme sopii tähän tiettyyn vuorovaikutustilanteeseen. Miten muut suhtautuvat siihen? Jotta voimme kokea olevamme naamiomme kanssa sinut, tarvitsemme siihen muita.
Otetaan esimerkki. Jotta Keiko voi olla vakuuttava lähikaupan työntekijän naamiossa, hän tarvitsee siihen sekä työkavereiden että asiakkaiden tuen. Se ei riitä, että Keiko ylläpitää omaa naamiotaan, vaan myös muiden osallistuttava Keikon naamion ylläpitämiseen. Jos asiakas ei käyttäydy asiakkaan tavoin (esimerkiksi häiriköi), niin myös Keikon oma naamio voi olla vaarassa. Samoin jos Keiko ei käyttäydy myyjän tavoin, hän voi saada potkut.
Sosiologi päättäisi tarinan tähän, mutta onneksi sosiologin naamion voi ottaa pois ja kritisoida sitä, minkälaisia naamioita meidän tulisi käyttää. Ehkä ei siis tarvitse olla kuin Keiko ja sopeutua niihin naamioihin, mitä yhteiskunta tarjoaa. Naamioita voi lähteä kritisoimaan, yhteisesti muuttamaan, mutta kannattaako niistä luopua kokonaan? Minkälaisia me olisimme, jos emme käyttäisi näitä naamioita? Olisimmeko sitten todella aitoja?
Kirjallisuus
Goffman, Erving (1967) Interaction Ritual: Essays in Face-to-Face Behavior. Transaction Publishers.
Murata, Sayaka (2020) Lähikaupan nainen (R. Porrasmaa, Käänt.). Gummerus.
Sennett, Richard (2012) Together: The Rituals, Pleasures, and Politics of Cooperation. Yale University Press.
Sennett, Richard (2017) The Fall of Public Man (40th Anniversary Edition). W. W. Norton.
Goffmanin ajatukset tunnetaan usein “kasvon” käsitteen kautta.
Hei!
Minä täällä jälleen! Kiitokset edellisen kirjoituksesi teeman kehittelystä tässä uudessa kontekstissa. Tuon Richard Sennettin teoksen laitan lukulistalleni. Se herätti kiinnostukseni.
Jäin miettimään naamion käsitettä ja pohdin sitä suhteessa edesmenneeseen Elizabeth II:een ja kuninkaallisiin yleensä. Heidän koko julkinen elämänsähän on pelkkää performanssia ja tietyn naamion ja sitä kautta koko instituution ylläpitämistä. Mietin, että onpa siinä valtava elämäntehtävä joka kestää armottomasti kohdusta hautaan saakka. Pohdin, myös liittyykö edesmenneen kuningattaren valtava ja pitkäkestoinen suosio siihen, että hän suostui pitämään naamion kasvoillaan tilanteessa kuin tilanteessa, kun itse emme siihen välttämättä kykene. Millaista suostumista ja nöyrtymistä se ihmiseltä vaatii, että ottaa tietyn naamion kantamisen elämäntehtäväkseen?
Ystävällisesti,
Elina